25 helmikuuta, 2011

Day 5 - Krabi

Tänään oli chillauspäivä.
Päätettiin aamupalan jälkeen lähteä Krabi Towniin pyörähtämään. Pääkadulta hypättiin paikallisbussin kyytiin (50bht/suunta eli reilun euron). Olikin muuten aikamoista kyytiä, vähän jo hirvitti se vauhti ja kun istuskeli siellä lavalla eikä pystynyt kuin pitämään penkistä kiinni ja auton peräpää oli kuitenkin avoin..onneksi ei tullut pahoja äkkijarrutuksia.

Krabi Townissa ei meille oikein ollut paljon nähtävää. Pyörittiin tavarataloissa ja katseltiin paikkoja.
Satamasta, josta lähti ilmeisesti isompia laivoja esim. Phuketiin.











Pari kolme tuntia pyörittiin ja sitten taas bussimatka takaisin. Oli päivää vielä sen verran jäljellä, että mentiin siihen AoNangin rantaan köllöttelemään, kun oltiin vain yhtenä päivänä aiemmin siellä oltu.


Kävepolulta rannan päästä.














































Lounas vetäistiin napaan taas Last Cafessa. Hintaa tuli yht. 270 bht eli päälle 6€.

Last Cafe








































































Illalla syötiin Diners Innissä. Maksua kertyi drinkkien kera  1390 bht (reilu 30€). Tämäkin taisi olla ruotsalaisomisteinen ravintola?

Kopparbergiäkin löytyi :D


































































Ostettiin muuten eilen kortit ja postimerkit koto-Suomeen. Aika monta korttia lähti, kun laitettiin samalla joulutoivotukset. Sinänsä hauskaa oli, että niihin meni yht. 360 bht, jolla syö siis lounaan kahdelle thaipaikassa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti